25.06.2019

Tuotekehitystä ympäristön ehdoilla

Kiillon tuotekehityksessä etsitään jatkuvasti ympäristöä vähemmän kuluttavia raaka-aineita ja pakkausmuotoja. Jätemäärässä pyritään kohti nollaa.

Kiillon toimipisteissä Lempäälässä ja Turussa työskentelee yhteensä lähes 60 tuotekehityksen ammattilaista. Tuotteet kehitetään aina ympäristöä kunnioittaen, ja tuotekehitys panostaa erityisesti vähemmän kuluttavien raaka-aineiden sekä pakkausmuotojen valintaan. Työ ei kuitenkaan rajoitu vain pakkausten ja niiden sisällön kehittämiseen. Tuotannossa keskitytään ympäristöä huomioivaan teknologiaan ja puhtaisiin, energiaa säästäviin tuotantoprosesseihin.

Ympäristövaikutuksia myös asiakkaiden arkeen

Kiilto Oy:n tutkimus-, kehitys- ja innovaatiojohtaja Raija Polvinen kertoo, että ympäristönäkökulma on ollut aina osa Kiillon toimintaa, mutta viime vuosina siihen on kiinnitetty yhä enemmän huomiota.

– Myös asiakkaamme pitävät ympäristöystävällistä tuotekehitysprosessia erittäin tärkeänä asiana, Polvinen muistuttaa.

Sen lisäksi, että pakkaukset, tuotteet sekä niiden käyttö mietitään alusta asti ympäristön näkökulmasta, tuotekehityksellä pyritään mahdollistamaan myös asiakkaiden toiminnan ympäristöystävällisyys. Polvinen nostaa esimerkiksi pari vuotta sitten rakennustyömailla käyttöön otetun Kiilto KeraPron, vedeneristyksen pikajärjestelmän.

– Järjestelmä säästää aikaa ja ympäristöä. Tuote kuivuu hyvin nopeasti, joten rakennustyömaalle ei tarvitse ajaa montaa kertaa.

Tuotantoa kiertotalouden keinoin

Kiilto pyrkii jätemäärässä kohti nollaa. Keskeisenä keinona tämän haamurajan tavoittelussa on materiaalien saaminen kiertoon.

– Esimerkiksi tuotannon pesuihin tarvittavat liuottimet puhdistetaan tislaamalla ja käytetään uudelleen. Samoin laasti- ja tasoitetehtaan välipuhdistuksissa käytettävä kalkkijauhe kiertää ja sitä käytetään raaka-aineena, kertoo Polvinen.

Ympäristönäkökulma on tuotekehityksen mielessä koko tuotteen elinkaaren tuotekehityksestä raaka-aine- ja pakkausvalintoihin, tuotantoon, jakeluun, käyttöön sekä pakkauksen ja tuotejäämien hävittämiseen asti. Kun tuotteet valmistetaan lähellä, kuljetusmatkojen aiheuttamat ympäristövaikutukset jäävät pienemmiksi.

– Myös kuljetusten koolla on väliä. Isoille asiakkaille tuotteet lähtevät rekkakuljetuksina ja puretaan säiliöön, jolloin pakkausta ei tarvita lainkaan, Polvinen selventää.

Moni tuote on kehitetty niin ympäristöystävälliseksi kuin mahdollista. Esimerkiksi useat kodinpuhdistuksen ja ammattipuhtauden tuotteet ovat lähes kokonaan nopeasti biohajoavia, eli niiden aktiiviaineet pilkkoutuvat luonnossa pienemmiksi yhdisteiksi, kuten vedeksi ja hiilidioksidiksi. Lisäksi merkittävällä osalla tuotteista on myös tiukat ympäristökriteerit kattava Joutsenmerkki.

– Tavoitteenamme on aina valita mahdollisimman toimivat ja ympäristöystävälliset raaka-aineet, oli kyse sitten minkälaisesta tuotteesta hyvänsä, kertoo KiiltoClean Oy:n tutkimus-, kehitys- ja innovaatiojohtaja Oili Kallatsa.

Vihreä tuotekehitys huomioitu toimintakulttuurissa

Kiillon ympäristötietoista toimintaa ohjaa oma, vuonna 2018 käyttöön otettu Lupaus ympäristölle. Lupaus kokoaa yhteen neljä näkökulmaa: vihreät pakkaukset ja logistiikan, vihreät materiaalivalinnat ja uusiutuvien materiaalien määrän, vihreän energian ja vihreät, asiakkaille tarjottavat palvelut.
 

Vihreät palvelut tarkoittavat koulutusta ja erilaisia kiertotalouden ratkaisuja, joista on hyötyä myös asiakkaille näiden oman ympäristötoiminnan suhteen.

– Vihreä energiankäyttö taas tarkoittaa sitä, että pyrimme hiilineutraaliksi yritykseksi ja vähennämme energiankulutustamme. Etsimme jatkuvasti uusia tapoja tehdä asiat paremmin. Esimerkiksi Hankasalmella ja Lempäälässä merkittävä osa tuotteista valmistuu jo nyt itse tuotetun aurinkoenergian voimin. Lempäälän tehtaalla pyritään lisäksi hyödyntämään liimanvalmistuksessa syntyvää hukkalämpöä, Polvinen summaa.

Linkit
Ei linkkejä.