Taide ilahduttaa ja inspiroi työpaikalla – Tuija Teiskan ja Federico Ortegónin taidenäyttely Kiillossa

Kiillon pääkonttorilla Lempäälässä vietettiin torstaina 3.11.2016 Federico Ortegónin ja Tuija Teiskan yhteisen taidenäyttelyn avajaisia. Ortegón ja Teiska ovat Kiilto Familyn taidestipendin saajia vuosilta 2015 ja 2016. Kuvataideakatemian kuvanveistolinjan kasvatit ammentavat taiteessaan perinteistä, mutta luovat perinteiden pohjalta kuitenkin rohkeasti uutta.

– Kasvutavoitteemme yltävät pitkälle tulevaisuuteen, ja tarvitsemme taidetta kaikkina aikoina. Siksikin on todella arvokasta, että voimme tukea ilmaisuvoimaisia nuoria taiteilijoita, Kiilto Family Oy:n HR Director Antti Uski toteaa.

Taiteesta työhyvinvointia

Taide ja kulttuuri ovat omalta osaltaan tukemassa työhyvinvointia Kiillon Lempäälän toimipaikassa, jossa taide on näkyvä osa työympäristöä. Marraskuun ajan tiloissa on vakituisen taidekokoelman lisäksi esillä myös Ortegónin ja Teiskan töitä.

Kuvataideakatemian kuvanveiston professori Villu Jaanisoon kuratoima näyttely karkottaa tummenevan alkutalven pimeyttä väreillään ja valoillaan. Työpaikalla taide inspiroi ja herättelee huomaamaan uusia näkökulmia. Taiteen äärellä voi virkistyä, havahtua ja pysähtyä. Taide lisää myös työympäristön viihtyisyyttä.

– Avajaiset antoivat mahdollisuuden pysähtyä teosten luo pidemmäksi aikaa, jolloin katsojan mieleen muodostui teoksista henkilökohtaisten mielleyhtymien luoma oma kokemusmaailmansa. Tähän kokemusmaailmaan palaa aina hetkeksi, kun ohittaa teokset työpaikalla liikkuessaan. Aivan kuin kokisi lyhyen tunnetauon arjen työssä, kertoo avajaisissa mukana ollut Kiilto Oy:n Business Support Officer Katja Suuriniemi.

Kolumbia läsnä Ortegónin teoksissa

Ortegónin töissä näkyy ja kuuluu hänen kotimaansa Kolumbia. Fine step for Muybridge -videoteos kytkeytyy Kolumbian historian eri vaiheisiin ja nykypäivään. Four cubic meters of emerald -teoksessa Ortegón halusi käyttää mahdollisimman halpaa materiaalia ja päätyi teollisuudessa paljon käytettyyn vihreään muovikankaaseen. Materiaalista on muovautunut  kekseliään taiteilijan käsissä teokseen upea jalokivien säihke.

Teiskan tapa tehdä taidetta syntyi koti-ikävästä

Monissa Kajaanista kotoisin olevan Teiskan töissä toistuu piilotustekniikka, jossa langoilla verhotaan erilaisia esineitä. Teoksissaan Teiska luo esineen uudelleen antamalla sille uuden muodon ja merkityksen.

Monet Teiskan piilotusaiheisissa teoksissa käytetyt esineet ja langat ovat tulleet hänelle perintönä. Teiskan tekstiilitaiteen perinteitä ennakkoluulottomasti uudistava tekniikka syntyi, kun 15-vuotiaana Kajaanista maailmalle lähtenyt Teiska havahtui opiskeluaikanaan koti-ikävään. Taiteen tekeminen lapsuuden maisemista tuttujen tavaroiden ja materiaalien pohjalta toi helpotusta ikävään.

Teiskan työskentelytapa on hyvin intensiivinen ja hänen teoksissaan on vahva side taiteilijan omiin kokemuksiin ja tunteisiin. Kaikkea Teiska ei teostensa taustoista kuitenkaan halunnut näyttelyvieraille kertoa, vaan hänen mielestään taiteen kokijalle on tärkeää antaa mahdollisuus liittää teos osaksi omaa tarinaansa ja luoda sille omia merkityksiä.