15.08.2016

Perehdytys virittää kohti yhteisiä tavoitteita

Moni taito opitaan luontevasti työn arjessa, mutta hyvä perehdytys nopeuttaa ja helpottaa työtehtävän omaksumista ja toimintaympäristöön sopeutumista. Kaikkea ei kannata oppia kantapään kautta, jos muitakin keinoja on.

– Perehdytyksen tavoitteena on, että työntekijä saadaan mahdollisimman tehokkaasti ja perusteellisesti oppimaan työssä tarvittavat tiedot ja taidot. Tärkeää on, että työntekijä kokee olevansa tervetullut uuteen työpaikkaansa, Kiilto Family Oy:n HR Manager Minna Huru kertoo.

Uuden työsuhteen alku on työnantajalle mahtava mahdollisuus hyödyntää tulijan tuoretta näkökulmaa ja taitoa kyseenalaistaa totuttuja toimintatapoja. Parhaimmillaan perehdytys opettaa ja antaa puolin ja toisin.

Kun työntekijä kokee, että häntä arvostetaan ja tarvitaan ja perehdytykseen panostetaan, työmotivaatio kasvaa. Onnistuneen perehdytyksen lopputuloksena on yhteinen tunne siitä, että työyhteisön palapeliin on löydetty kokonaisuutta täydentävä palanen.

Kaakkois-Suomen kokoinen palanen

Tiia Aromaa on Kiilto Oy:n teollisuusosaston tuore Kaakkois-Suomen aluepäällikkö. Lappeenrannan yliopistosta kemiantekniikan diplomi-insinööriksi valmistunut Aromaa on työskennellyt erilaisissa asiantuntija- ja myyntitehtävissä teollisuudessa sekä tutkijana. Kiiltoon hänet houkutteli työpaikkailmoitus, jossa kaikki palat tuntuivat loksahtavan paikoilleen.

– Perehdytyksen aikana olen saanut todella paljon uutta tietoa. Välillä olen ollut jopa ihan pyörryksissä! Aromaa naurahtaa ja jatkaa: – Erityisen hyödyllistä on ollut tutustua Kiillon asiantuntijoihin, joiden osaamiseen voin jatkossa tukeutua kysymysteni kanssa.

– Oletus ei olekaan, että kaikki uudet asiat omaksutaan aktiivisen perehdytyksen aikana. Oleellisempaa on saada työntekijälle aikaan tunne siitä, että hän tietää keneltä voi tarpeen tullen kysyä lisää, Huru vahvistaa.

Perehdytyksessä myös työyhteisö saa mahdollisuuden tutustua uuteen jäseneensä. Näin luodaan edellytykset menestyksekkäälle yhteistyölle.

– Kun tekee tällaista liikkuvaa työtä, perehdytysjakso on todella tärkeä osa kasvamista kiinni tehtävään ja työyhteisöön, Aromaa painottaa.

Perehdytys on yhdessä oivaltamista

Kiilto Family -konsernissa työntekijän perehdytyksessä on kaksi osaa: yleisperehdytys ja tehtäväkohtainen perehdytys. Yleisperehdytykseen kuuluu kaikille yhteisiä asioita konsernista sekä kyseisestä organisaatiosta, työyhteisöstä ja toimintaympäristöstä. Tehtäväkohtainen perehdytys räätälöidään aina tehtävän ja työntekijän tarpeiden mukaan.

Esimies on vastuussa perehdytyksen suunnittelemisesta, mutta käytännön toteutukseen osallistuu myös muita henkilöitä. Moni uusi asia omaksutaankin tehokkaimmin vuorovaikutuksessa. Samalla työyhteisön eri osaajat tulevat tutuiksi.

Tuotannon puolella perehdytyksestä käytetään nimitystä työnopastus. Konsernin yhtiöissä on koulutettu työnopastajia, jotka perehdyttävät uuden työntekijän tehtäviin yhdessä esimiehen kanssa. Työnopastuksessa työturvallisuusnäkökulma on tärkeässä roolissa.

Hyvä perehdyttäminen motivoi

Onnistunut perehdytys sitouttaa työntekijän uuteen tehtävään ja työpaikkaan ja antaa myönteisen startin työsuhteelle. Henkilöstön vaihtuvuus vähenee ja työn mielekkyys lisääntyy. Myös yrityksen tavoitteet on tärkeä kokea sellaisiksi, joita haluaa itsekin toiminnallaan edistää.

– Perehdytys on vahvistanut positiivista kuvaani Kiillosta yrityksenä, jolla on paljon hyviä arvoja. Olen kokenut, että Kiilto on vakaa ja ihmisläheinen perheyritys, jolle ympäristöasiat ovat tärkeitä, Aromaa summaa kokemuksiaan.

Asiakkaat oppimisprosessin keskiössä

Aromaan työssä oppiminen on jatkuva prosessi. Teollisuuspuolen asiakkaat edustavat monia eri teollisuuden aloja, mikä tarkoittaa että erilaisia tarpeita, käytettäviä tuotteita ja niiden käyttökohteita on runsaasti. Asiakaslähtöisyys ulottuu Kiillossa myös perehdytykseen.

– Jo perehdytyksen aikana lähdin ohjaajieni mukaan asiakaskäynneille. Vierailuilla olen päässyt perehtymään tarkemmin asiakkaiden tarpeisiin ja toimintaympäristöihin, Aromaa kertoo.

– Työssäni toimitaan asiakasrajapinnassa, joten minulle on elintärkeää oppia tuntemaan asiakaskuntani. Toimin yhteyshenkilönä, johon voi tukeutua asiassa kuin asiassa, Aromaa vielä tähdentää.

Tutustu Kiiltoon työpaikkana