Parempaa suojaa ympäristöystävällisemmin

Kiilto siirtyy käyttämään tuotteissaan kierrätettäviä, tiiviitä ja säänkestäviä pakkauksia. Ympäristöystävällisyytensä lisäksi ne suojaavat tuotteita aiempaa paremmin. Toisin kuin vanhat paperipäällysteiset laminaattisäkit, uudet säkit ovat myös täysin kierrätettäviä.  

Kiilto teki päätöksen säkkimateriaalin vaihtamisesta ja uusiin pakkauksiin siirtymisestä huolellisen harkinnan ja taustatutkimuksen jälkeen. Kiillon varatoimitusjohtaja Mikko Viljanmaanmukaan yksi tärkeimmistä argumenteista oli uuden materiaalin kierrätettävyys.

”Uudistus on osa Kiillon kokonaisvaltaista vastuullisuusajattelua. Sen myötä poltettava sekajäte vaihtuu täysin kierrätettävään muoviin, joka voidaan uusiokäyttää”, Viljanmaa selventää.

Uusiin pakkauksiin siirrytään vaiheittain. Kyseessä on kuitenkin jo tässä vaiheessa varsin iso, asennuksineen ja tuotannon lay out -muutoksineen noin 1,2 miljoonan euron investointi. Viljanmaa kertoo, että tämän mittakaavan investoinnit tehdään Kiillossa aina arvioiden tuotteen koko elinkaarta.

Osana alan ympäristötavoitteita

Rakennus- ja purkujätteen vähentämiselle on asetettu 70%:n vähentämisvaatimus vuoteen 2020 mennessä. Säkkiuudistuksella sitä sekä muita ympäristötavoitteita voidaan tukea niin jätteen syntymisen, kuljetuksista syntyvien päästöjen, pakkausten kierrätettävyyden, tuotannon hävikin kuin tuotteen oikean käytön kannalta.

Pakkausuudistuksella saavutetaan myös taloudellisia säästöjä, sillä sekajätteestä koituvat verot ja kuljetuskustannukset ovat rakennusliikkeille iso kuluerä.

”Uudet homogeeniset polyeteenipakkaukset voi palauttaa muovinkeräyspisteisiin. Sekajätettä vähentäen haluamme auttaa alan toimijoita kuormittamaan ympäristöä vähemmän sekä säästämään samalla jätemaksuissa”, Viljanmaa taustoittaa.

Vähemmän materiaalihukkaa

Viljanmaa kertoo, että perinteiset säkit ovat sisältä rei’itettyjä, koska toisin kuin polyeteenipakkausten, niiden pitää päästää täyttövaiheessa ilmaa läpi.

”Kaikki ilma poistuu perinteisestä säkistä vasta pitkän ajan kuluessa. Uudet pakkaukset sen sijaan suljetaan täysin ilmatiiviiksi jo tuotantolinjalla.”

Perinteisten säkkien paperinen pinta on aiheuttanut tehtaalla myös tuotannollisia ongelmia. Kun paperipinta on elänyt ilmankosteuden mukaan, on tehtaalla syntynyt hävikkejä.

”Olemme myös huomanneet, että uudella linjalla kone tyhjenee paremmin ja sitä joudutaan puhdistamaan harvemmin. Materiaalihukkaa syntyy kaiken kaikkiaan vähemmän.”

Käyttömukavuutta tehtaalle ja työmaalle

Kiillon tehtaalla uudella pakkauslinjalla työt ovat täydessä vauhdissa. Linjalta tulee tasaiseen tahtiin TopPlaneja timmin ja tiiviin näköisissä pakkauksissa.

Viljanmaan mukaan tiiviydessä on yksi säkkiuudistuksen jujuista.

”Perinteiset paperipäällysteiset laminaattisäkit eivät ole täysin ilmatiiviitä, sillä ne pöllähtävät, kun säkin heittää vaikkapa auton takakonttiin. Uudet pakkaukset ovat täysin ilmatiiviitä. Ne eivät näin ollen tuota pölyongelmia asiakkaille eivätkä myöskään täällä tehtaalla. Työolot ja työergonomia kohentuvat kummassakin päässä.”

Nykyiset säkit myös näyttävät erilaiselta kuin vanhat, siis muutoinkin, kuin pintamateriaalinsa puolesta.

Vanhoissa säkeissä painojälki vaihteli aina hieman erän mukaan.

”Tiivis ja napakka materiaali tarjoaa hyvän painopinnan, joten halusimme myös päivittää tuotteiden ulkonäköä. Olemme panostaneet uusissa säkeissä ulkoasun informatiivisuuteen. Se helpottaa tuotteen valitsemista sekä oikeaa käyttöä,” Viljanmaa selventää.

Säänkestävyys helpottaa varastointia

Tiiviit ja säänkestävät säkit helpottavat tuotteiden varastointia ja auttavat itse tuotetta kestämään vaativiakin olosuhteita pilaantumatta. Vaikutus näkyy materiaalihukan vähenemisenä.

”Säkkejä voidaan kuljettaa ja varastoida entistä turvallisemmin ilman, että tuote menee pilalle sääolosuhteista johtuen. Enää ei haittaa vaikka työmaalla sataa vettä tai lunta, tiivis säkki kestää haastavissakin olosuhteissa. Juuri tästä syystä aloitimme uudistuksen lattiatasoitteista, jotka ovat säilyvyyden kannalta kriittisimpiä tuotteita,” Viljanmaa toteaa.

Uuden säkkilinjan ohella toiminnassa on myös vanha paperipäällysteisten laminaattisäkkien linja. ”Pakkausuudistus koskee aluksi lattiatasoitteita, ja uudet pakkaukset näkyvät asiakkaillemme kesän aikana. Keräämme hieman kokemuksia, selvitämme laitteiston kapasiteettia ja päätämme sitten, missä vaiheessa kiinnityslaastit, seinätasoitteet ja saumalaastit seuraavat perässä.”