Kiilto ottaa osaa yritysautoilijoiden ilmastotalkoisiin

Vastuullisuus on kiinteä osa Kiillon toimintakulttuuria ja ympäristönäkökulmat huomioidaan mahdollisimman kattavasti koko konsernin toiminnassa. Jatkossa Kiilto Family kannustaa henkilöstöään käyttämään konsernin autoissa ensisijaisesti Neste MY uusiutuvaa dieseliä aina kun sen tankkaaminen on mahdollista.

Neste MY uusiutuva diesel on 100 % uusiutuvista raaka-aineista valmistettu polttoaine, joka sopii kaikkiin dieselautoihin. Suomessa myytävä Neste MY valmistetaan jätteistä ja tähteistä, minkä vuoksi se jättää ilmakehään jopa 90 % vähemmän hiilidioksidia. Lisäksi polttonesteen lähipäästöt ovat kevyemmät.

Neste MY dieseliä saa tällä hetkellä noin 20 Nesteen asemalta pääkaupungin, Turun, Rauman ja Tampereen seuduilta. Verkostoa laajennetaan koko ajan ja myös asiakkaiden toiveet tankkauspisteistä pyritään ottamaan huomioon sen kehittämisessä.

Pienillä valinnoilla voi saada aikaan merkittäviä vaikutuksia

Kiillon HSEQ Manager Jyrki Tiihonen kertoo yhtiön ottavan mielellään osaa tämän kaltaisiin talkoisiin, sillä ympäristökysymykset ovat jatkuvasti arvioinnin kohteena Kiillon arjessa. Tuotteiden ja pakkausten ympäristöystävällisyyden lisäksi jatkuvan kehittämisen kohteena ovat esimerkiksi energiaratkaisut, toimistotarvikehankinnat, jätteen vähentäminen ja logistiikka.

”Meillä on jatkuvan parantamisen kulttuuri, joka ohjaa valintojamme myös ympäristöasioissa. Jos Kiilto Family -konsernin työsuhdeautoilijat käyttävät Neste MY dieseliä esimerkiksi 50 % kokonaiskulutuksesta, saamme pienennettyä kokonaishiilidioksidipäästöjämme 8 %. Tämä selviää Kiilto Family –konsernin työsuhdeautojen vuotuisen polttoainekulutuksen ja kokonaishiilidioksidipäästöjemme laskelmasta”, Tiihonen summaa.

Laskelmassa kokonaispäästöihin on laskettu mukaan kaikki sähkön, höyryn, kaukolämmön ja polttoaineiden päästöt, joten auton polttoainevalinnalla on mahdollista saada aikaan merkittäviä vaikutuksia.

”CO2-päästöjemme 8 % pienentäminen muilla keinoin vaatisi jo suhteellisen isoja kiinteitä investointeja.”

Lisätietoja:
Neste My tuottaa

  • 33 % vähemmän pienhiukkasia (ja vähemmän hiukkasia yleensä)
  • 9 % vähemmän typen oksideja (NOx)
  • 30 % vähemmän hiilivetyjä (HC)
  • 24 % pienemmät hiilimonoksidi- eli häkäpäästöt
  • vähemmän polyaromaattisia hiilivetyjä (PAH)