06.02.2018

Kiilto Oy:lle ja KiiltoClean Oy:lle Suomen Aktiivisimman Työpaikan sertifikaatit

KiiltoClean Oy ja Kiilto Oy osallistuivat jälleen erittäin hyvin tuloksin Suomen Olympiakomitean toteuttamaan Suomen Aktiivisin Työpaikka -kartoitukseen. Molempien yritysten tulokset olivat valtakunnallisellakin tasolla huippuluokkaa: Kiilto Oy:ssä 95 % ja KiiltoClean Oy:ssä 94 %.

Suomen Aktiivisin Työpaikka -kartoitus on henkilöstöliikunnan arvioinnin ja kehittämisen väline, jolla arvioidaan organisaatioiden henkilöstöliikuntatoimintaa yhdeksällä eri osa-alueella. Sertifikaatti myönnetään organisaatioille, jotka yltävät vähintään tasoon 50 % maksimista.

Määrätietoista kehitystyötä pienin ja vähän suuremmin askelin

Kiilto Family -konsernissa on tehty Suomen Aktiivisin Työpaikka -kartoituksia vuodesta 2009 alkaen. Kartoitus tehtiin Kiilto Oy:ssä nyt viidennen ja KiiltoClean Oy:ssä kolmannen kerran. Työhyvinvointiohjelman mukaisesti kartoitus toteutetaan molemmissa yhtiöissä kahden vuoden välein, ja tavoitteena on parantaa tulosta joka kerta. Kartoituksen tuloksissa lähdettiin liikkeelle Kiilto Oy:ssä vuonna 2009 tasolta 77 % ja KiiltoClean Oy:ssä vuonna 2013 tasolta 71 %.

Suomen Aktiivisin Työpaikka -kartoituksen palautteessa saadaan hyviä kehitysehdotuksia henkilöstöliikunnan eri osa-alueille. Kiilto Family -konsernissa onkin vuosien varrella kehitetty henkilöstöliikuntatoimintaa järjestelmällisesti ja määrätietoisesti kartoitusten tulosten ja palautteen perusteella. Etenkin KiiltoClean Oy:ssä kehitys on ollut huimaa: neljässä vuodessa tulosta on parannettu 71 %:sta peräti 94 %:iin. Kiilto Oy valittiin vuoden 2016 Suomen Aktiivisimmaksi työpaikaksi kaikkien kartoitukseen osallistuneiden organisaatioiden joukosta.

Henkilöstöliikunnan käytännön toteutuksista vastaava konsernijohtajan assistentti Tiina Niemi pitää tärkeänä jatkuvaa kehitystyötä: Työhyvinvointitoiminnan kehittäminen on pitkäjänteistä työtä. Laakereilleen ei saa jäädä lepäämään, vaikka toiminta olisikin jo hyvällä tasolla. Aina voi kehittää ja uudistua ja pyrkiä innovoimaan uusia toimintoja, joilla saadaan aktivoitua lisää osallistujia mukaan toimintaan. Vierivä kivi ei sammaloidu tässäkään mielessä.”

Työhyvinvoinnissa voittavat kaikki

Sen lisäksi, että henkilöstöliikunta on arvioitu korkeatasoiseksi ulkopuolisten tahojen toimesta, myös oma henkilöstö on tyytyväistä toimintaan. Vuosittain toteutettavassa henkilöstötutkimuksessa työhyvinvointitoiminta on arvioitu useana vuonna yhdeksi parhaiten hoidetuksi asiaksi yrityksessämme.

”Rekrytoinneissa ja yhteistyötahojen kanssa keskustellessa nousee toistuvasti esiin, että kattava työhyvinvointitoimintamme on huomioitu. Henkilöstötutkimuksessa on löydetty korrelaatio koetun työhyvinvoinnin ja asiakaspalveluvalmiuksien välillä. Katsommekin, että työhyvinvoinnissa voittavat kaikki osapuolet.” toteaa Kiilto Family -konsernin HR Director Antti Uski.

 

Linkit
Ei linkkejä.