Kansainvälinen Kiilto-akatemia vie suomalaista asiantuntemusta maailmalle

Kiillolla on Suomen lisäksi toimintaa kahdeksassa eri maassa. Tiedon ja osaamisen jakaminen eri maiden välillä on tärkeää yhtenäisen asiakaskokemuksen ja toimintatavan varmistamiseksi. Tässä hyvänä työkaluna on Kiilto-akatemia, jonka kautta koulutetaan Kiillon eri maayhtiöiden työntekijöitä.

Rakentamisen puolella Kiilto-akatemian koulutuskokonaisuuksia on järjestetty jo pidempään, mutta teollisuuden koulutukset käynnistettiin vuoden 2016 lopulla. Kiilto-akatemian ensimmäinen teollisuuden liimoihin keskittyvä koulutuskokonaisuus järjestettiin venäjäksi. Koulutukseen osallistui Kiillon aluemyyntipäälliköitä ja myyntijohto Venäjältä ja Valko-Venäjältä. 

Kiilto-akatemiassa hyödynnetään lähiopetuksen ohella myös verkkokokoussovelluksia. Tämä tuo joustoa osallistumiseen.

”Tämä oli ensimmäinen kokeilu akatemiasta teollisuuden puolella, ja kokemukset ovat olleet erittäin myönteisiä”, Kiillon teollisuusosaston asiakaspalvelupäällikkö Tero Mäkinen kommentoi.

Samaa mieltä on asiakaspalvelupäällikkö Juha Rinne: ”Osallistujat ovat olleet aidosti kiinnostuneita koulutusten sisällöistä. Koulutuksissa on herännyt paljon kysymyksiä ja keskustelua, ja oppimista on tapahtunut puolin ja toisin.”

Yhteyttä ja tiedonjakoa yli maarajojen

Käytännönläheiset koulutukset ovat onnistuneet välittämään tietoa helposti ymmärrettävässä muodossa.

”Kouluttajat ovat yhdistäneet koulutuksissa kiinnostavasti teoriaa ja käytäntöä. Olen saanut akatemiassa tuotteistamme ja niiden ominaisuuksista syventävää tietoa, jota voin suoraan hyödyntää työssäni asiakasrajapinnassa”, Kiilto Klein teollisuusosaston tuotepäällikkö Anton Rodionov kertoo.

Osallistujien ja kouluttajien mielestä paras anti on kuitenkin aidoissa kohtaamisissa. Samalla yhteistyö eri maiden työntekijöiden välillä on vahvistunut.

”Antoisinta on ollut tutustua näihin ihmisiin, löytää yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja sama aallonpituus”, tiivistää akatemian myötä kouluttajan tehtäviin toimenkuvaansa laajentanut Rinne.

”Mielestäni on ollut myös tärkeää jakaa kokemuksia suomalaisten kollegoiden kanssa ja keskustella heidän kanssaan Venäjän markkinoiden erityistarpeista”, Rodionov lisää.

Hyödyllinen sisältö motivoi

Teollisuuden koulutuksissa opitaan yleisesti liimauksen perusteista, eri liimatyypeistä ja levitystekniikoista. Samalla perehdytään syvällisemmin Kiillon omaan tuotevalikoimaan.

”Osallistujat ovat olleet todella innostuneita, ja heillä on kova motivaatio oppia lisää”, Mäkinen toteaa ja jatkaa: ”Koulutukset on koostettu siten, että akatemian opeista olisi mahdollisimman paljon hyötyä heidän päivittäisessä työssään.”

Teollisuuden koulutusten vetovastuussa ovat olleet Kiillon teollisuusosaston asiakaspalvelupäälliköt Tero Mäkinen ja Juha Rinne. Tuotekehityksen erityisasiantuntemusta ovat olleet jakamassa tuotekehityspäälliköt Tapani Harjunalanen, Petri Heljo, Ilkka Salonen ja Soilikki Kotanen, sekä tuotekehittäjät Christopher Mills ja Heini Siekkinen. Tärkeä rooli on ollut myös Kiillon vientikoordinaattori Marina Bondarenkolla, joka on toiminut koulutuksissa tulkkina.

Tulevan kevään aikana Kiilto-akatemian liimakoulutusta on suunnitelmissa järjestää myös englanniksi Kiillon muille maayhtiöille.