13.11.2019

Etsimme kokenutta ja osaavaa työnjohtajaa Turun tehtaallemme

Tulevaisuus tehdään tänään. Kiillossa panostetaan päivittäin huomiseen huolehtimalla työhyvinvoinnista, rohkaisemalla uusiutumiseen ja kehittämällä toimintaa jatkuvasti entistä vastuullisemmaksi. Meitä ohjaa tahto olla alamme ympäristöjohtaja, jonka asiantuntijuudella rakennetaan onnistumisia myös asiakkaillemme. Olemme lähellä, etsien uutta ja oivaltaen. Haluatko kirjoittaa oman lukusi satavuotiseen kasvutarinaamme?

 

Etsimme kokenutta ja osaavaa Työnjohtajaa Turun tehtaallemme. Toimenkuvaasi kuuluu tuotannon päivittäinen johtaminen ja kehittäminen kustannustehokkaasti turvallisuus- ja työhyvinvointinäkökohdat huomioiden. Olet tärkeä osa toimitusketjumme sujuvuutta ja toimit aktiivisesti vuorovaikutuksessa oston, tuotannonsuunnittelun, kunnossapidon sekä logistiikan kanssa. Raportoit tehtävässä tuotantopäällikölle.

Työnjohtajana toimit tiiviissä yhteistyössä koko tuotanto-organisaation kanssa ja noin 30 henkilön esimiehenä. Toivommekin sinulta vähintään viiden vuoden työkokemusta esimiestehtävistä prosessiteollisuudessa. Toivomme myös, että sinulla on tekninen korkeakoulututkinto esimerkiksi kemian tai prosessitekniikan alalta. Tinkimätön turvallisuusasenne sekä aktiivinen ja systemaattinen kehittämisote ovat vahvoja etuja tehtävässä. Koet kokonaisuuksien hallinnan omaksesi, etkä hermostu muuttuvissakaan tilanteissa. Puhut ja kirjoitat sujuvaa suomea ja englantia. 

Kiinnostuitko mahdollisuudesta tulla rakentamaan kanssamme kestävää tulevaisuutta ja hyvinvointia puhtaudesta? Lisätietoa tehtävästä saat 20.11.2019 ja 25.11.2019 klo 16 - 17 Tuotantopäällikkö Mira Kaunistolta, puh. +358 40 5581248.

 

Kerro meille hakemuksessasi, miltä sinun suunnitelmissasi yhteinen tulevaisuutemme voisi näyttää. Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen meille viimeistään 1.12.2019 täällä.

Toimimme Kiillon rekrytointiprosessin mukaisesti ja käsittelemme kaikki tehtävää koskevat yhteydenotot ehdottoman luottamuksellisesti. Lähetämme osalle hakijoista videohaastattelukysymyksiä. Lisäksi pyydämme hakijoita varaamaan 16.12.2019 mahdollista työhaastattelua varten. Tehtävään valitulta edellytetään hyväksyttyä terveystarkastusta, joka sisältää huumausainetestauksen. Olemme savuton työpaikka.

Kiilto on 100-vuotias kasvava suomalainen perheyritys, jonka visio on vuodessa 2080. Me kehitämme, valmistamme ja markkinoimme kemianteollisuuden ratkaisuja neljällä eri liiketoiminta-alueella, joita ovat rakentaminen, teollisuuden kiinnitys- ja hygieniaratkaisut, ammattipuhtaus ja -hygienia sekä kuluttajatuotteet. Toimintamme ydinajatuksia ovat ympäristöjohtajuus, läheisyys ja sitoutuminen tulevaisuuteen. Työllistämme noin 1000 henkilöä, joiden hyvinvointi ja osaaminen ovat ratkaisevassa roolissa työssämme asiakkaan hyväksi. Lue meistä lisää verkkosivuiltamme.

Linkit
Ei linkkejä.