Uskallatko poiketa raiteilta?

Miten mukavaa matkanteko onkaan tutuilla ruosteisilla raiteilla! Muistojen maisemat lipuvat hiljaa ohitse ja natisevat vaunut nytkyttävät kirskuen eteenpäin. Liiketoiminnassa vanhat ruosteiset raiteet kuitenkin harvoin johtavat toivottuun päämäärään. Juna saadaan kyllä liikkeelle ja porukka kyytiin, mutta perille pääsystä ei ole vielä lähtiessä takuita.

Tarvitaan uusia etappeja, vaihtoehtoisia reittejä ja lisää vauhtia. Mutta ennen kaikkea tarvitaan rohkeutta poiketa tutuilta raiteilta ja ryhtyä rakentamaan uusia reittejä uusiin päämääriin, jotka siintävät vielä kaukana horisontissa.

Rohkeuden merkitys jää helposti vähälle huomiolle mietittäessä, miksi jotkut yritykset onnistuvat kilpailijoitaan paremmin. Taustalta löytyy kuitenkin usein rohkeutta vaatineita asioita: rohkeutta lähteä uusille urille, rohkeutta kehittää ja kehittyä, rohkeutta luottaa, rohkeutta olla aito ja omalaatuinen, rohkeutta tunnustaa virheensä ja oppia niistä, rohkeutta antaa palautetta ja kertoa tunteistaan, rohkeutta kysyä, jos ei tiedä ja ennen kaikkea rohkeutta yrittää, vaikka ei ole varmuutta onnistumisesta.

Ilman rohkeutta moni menestystarina olisi jäänyt kirjoittamatta. Tutkimusmatkailijat, ihmiskunnan historiaan vaikuttaneet merkkihenkilöt ja liike-elämän ikoniset hahmot ovat loistavia esimerkkejä rohkeudesta, mutta rohkeutta tarvitaan myös arkisissa päätöksissä. Muutos syntyy rohkeudesta haastaa olemassa olevaa: näissä tilanteissa määritetään kehityksen suunta.

Työyhteisössä rohkeuden pahimpia vastustajia ovat virheiden välttely, ennakkoluulot, varman päälle pelaaminen ja syyllistäminen. Erityisen paljon rohkeutta tarvitaan muutosprosessin käynnistämiseen ja ylläpitämiseen silloin, kun yrityksellä vaikuttaa menevän kaikki hyvin. Voittavaan kokoonpanoonhan ei saisi kajota ja ehjää ei kannata alkaa korjata. Eli pitäisikö siis odottaa tappioiden alkua ja ehjän rikkoutumista?

Muutosta ei ole varaa pelätä, jos halutaan edetä oikeaan suuntaan. Sen sijaan tarvittaessa täytyy löytyä rohkeutta kulkea edellä, raivata uusia reittejä ja tavoitella tuntematonta. Parhaat tulokset syntyvät, kun matkaa suunnitellaan ja tehdään yhdessä, luottamuksen ilmapiirissä. Tällainen rohkea yritys on myös asiakkaalle arvokkain matkakumppani. Tutussa seurassa on hyvä matkustaa kohti uutta ja tuntematonta. 

 

Tomi Takala

Kirjoittaja on Kiillon teollisuuden kiinnitysratkaisujen liiketoimintajohtaja. Kiilto on tänä vuonna sata vuotta täyttänyt, kasvava suomalainen perheyritys, jonka visio on vuodessa 2080. Kiillon toiminnan ydinajatuksia ovat ympäristöjohtajuus, läheisyys ja sitoutuminen tulevaisuuteen. Kiilto toimii kahdessatoista maassa ja työllistää noin 1000 henkilöä, joiden hyvinvointi ja osaaminen ovat ratkaisevassa roolissa työssä asiakkaan hyväksi.