ThermiSolille kehitettiin nopea ja kestävä liima

ThermiSol käyttää sandwich-elementeissään Kiillon lujaa liimaa. Yhteisen tuotekehitystyön kautta syntynyt tuote sopii ihanteellisesti tehtaan tuotantolinjalle.

ThermiSol Oy on EPS-eristeiden valmistukseen ja myyntiin erikoistunut yritys. Se valmistaa myös esimerkiksi liike- ja tuotantotiloissa käytettäviä sandwich-elementtejä, joissa EPS-ytimen molemmin puolin on liimattu teräsohutlevy. ThermiSolin työnjohtaja Pauli Niemi Sastamalasta kertoo, että elementtejä valmistavalla jatkuvatoimisella linjalla liimaukselle on tarkka aikaikkuna.

”Liima on esimerkiksi annosteltava, sekoitettava ja levitettävä muutamassa kymmenessä sekunnissa ennen kuin elementti menee parin minuutin puristukseen painotelojen väliin.”

 

Huiskulan kasvihuone muutettiin varastoksi. Sandwich-elementit ja luja liima suojelevat muun muassa arvoautoja ja veneitä.

Hienosäädöllä huippusuoritukseen

Kiilto on kehittänyt ThermiSolin tuotantolinjalle sopivan erittäin nopean kaksikomponenttisen polyuretaaniliiman. Tuote otettiin käyttöön joulukuussa 2016.

”Liima on tehty tarkasti juuri meidän speksiemme mukaisesti. Tuotekehityksessä tehtiin ensin koe-eriä ja sitten hommaa alettiin testata käytännössä linjalla, jotta liiman ominaisuudet saatiin täsmälleen oikeiksi.”

Liima reagoi lämpöön, siksi sen pitää sopia tarkalleen myös tuotantolinjan lämpötiloihin.

”Olosuhteiden muuttuessa teemme tarvittavat hienosäädöt.”

Yhteistyökumppani on lähellä

Niemi kertoo, että suomalaisen liimavalmistajan kanssa on ollut hyvä tehdä yhteistyötä.

”Tuotekehityksessä matkan varrella riittää pientä fiilailua. Kiilto on pystynyt reagoimaan toiveisiimme nopeasti. Meille paikan päälle on tultu jopa usean henkilön voimin.”

”Siitäkään ei ole ollut haittaa, että monimutkaisia asioita on voinut selvittää suomen kielellä.”


ThermiSolin työnjohtaja Pauli Niemi sekä turkulaisen Huiskula Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Rantanen ovat tyytyväisiä varaston uuteen kattoon. Sen elementeissä on käytetty Kiillon liimaa.

Ei sekunteja vaan vuosikymmeniä

Liimalla on luonnollisesti myös muita vaatimuksia kuin se, että se sopii hyvin tuotantoprosesseihin. Sandwich-elementtien on kestettävä Suomen vaativissa sääolosuhteissa vuosikymmeniä.

”Luotamme Kiillon laatuun. ThermiSolin ja Kiillon yhteistyökin on jatkunut jo vuosikymmenten ajan”, Niemi kertoo.
 

ThermiSol


  • Vuonna 1962 perustettu EPS:n (expanded polystyrene) valmistukseen ja myyntiin erikoistunut yritys.
  • Tuotevalikoimaan kuuluvat myös EPS-elementit ja EPS-teollisuustuotteet.
  • Tehtaat Sastamalassa, Nurmijärvellä ja Rovaniemellä.
  • Työllistää noin 100 eristealan ammattilaista.
  • Helmikuusta 2017 lähtien osa norjalaista Jackon Groupia.