Muistilista

  • Voit lisätä muistilistalle tuotteita.

Lähettämällä muistilistan sähköpostiisi, saat kyseisten tuotteiden tuote-esitteen ja käyttöturvallisuustiedotteen PDF-muodossa.

LähetäTulosta

Kansainvälinen Kiilto-akatemia vie suomalaista asiantuntemusta maailmalle

Kiillolla on Suomen lisäksi toimintaa kahdeksassa eri maassa. Tiedon ja osaamisen jakaminen eri maiden välillä on tärkeää yhtenäisen asiakaskokemuksen ja toimintatavan varmistamiseksi. Tässä hyvänä työkaluna on Kiilto-akatemia, jonka kautta koulutetaan Kiillon eri maayhtiöiden työntekijöitä.

Rakentamisen puolella Kiilto-akatemian koulutuskokonaisuuksia on järjestetty jo pidempään, mutta teollisuuden koulutukset käynnistettiin vuoden 2016 lopulla. Kiilto-akatemian ensimmäinen teollisuuden liimoihin keskittyvä koulutuskokonaisuus järjestettiin venäjäksi. Koulutukseen osallistui Kiillon aluemyyntipäälliköitä ja myyntijohto Venäjältä ja Valko-Venäjältä.

Kiilto-akatemiassa hyödynnetään lähiopetuksen ohella myös verkkokokoussovelluksia. Tämä tuo joustoa osallistumiseen.

”Tämä oli ensimmäinen kokeilu akatemiasta teollisuuden puolella, ja kokemukset ovat olleet erittäin myönteisiä”, Kiillon teollisuusosaston asiakaspalvelupäällikkö Tero Mäkinen kommentoi.

Samaa mieltä on asiakaspalvelupäällikkö Juha Rinne: ”Osallistujat ovat olleet aidosti kiinnostuneita koulutusten sisällöistä. Koulutuksissa on herännyt paljon kysymyksiä ja keskustelua, ja oppimista on tapahtunut puolin ja toisin.”

Ammattipuhtaus ja -hygienia sekä elintarviketeollisuus järjestää säännöllisesti omalle henkilökunnalleen sekä asiakkailleen koulutuksia Lempäälässä ja Turussa.

Valmennuspäiville kutsutaan kaikki puhtauden ja hygieniaratkaisujen asiantuntijat niin Venäjältä kuin Baltiankin maista. Lisäksi valmennuspäiviä pidetään Venäjällä ja Virossa, jossa on voitu keskittyä paikallisiin menetelmiin ja asiakastarpeisiin.

Asiakaskoulutukset ovat suuressa suosiossa ja esimerkiksi tämän syksyn pintamateriaalikoulutuksessa käytiin läpi kaikkien yleisimpien lattiamateriaalien oikeaoppinen puhdistus ja hoito aina lattian asennusvaiheesta jo pitkään käytössä olleisiin ja kuluneisiin lattiapintoihin. Osallistujat myös kyselivät ahkerasti ja kertoilivat omakohtaisia kokemuksiaan.

Yhteyttä ja tiedonjakoa yli maarajojen

Käytännönläheiset koulutukset ovat onnistuneet välittämään tietoa helposti ymmärrettävässä muodossa.

”Kouluttajat ovat yhdistäneet koulutuksissa kiinnostavasti teoriaa ja käytäntöä. Olen saanut akatemiassa tuotteistamme ja niiden ominaisuuksista syventävää tietoa, jota voin suoraan hyödyntää työssäni asiakasrajapinnassa”, Kiilto Klein teollisuusosaston tuotepäällikkö Anton Rodionov kertoo.

Osallistujien ja kouluttajien mielestä paras anti on kuitenkin aidoissa kohtaamisissa. Samalla yhteistyö eri maiden työntekijöiden välillä on vahvistunut.

”Antoisinta on ollut tutustua näihin ihmisiin, löytää yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja sama aallonpituus”, tiivistää akatemian myötä kouluttajan tehtäviin toimenkuvaansa laajentanut Rinne.

”Mielestäni on ollut myös tärkeää jakaa kokemuksia suomalaisten kollegoiden kanssa ja keskustella heidän kanssaan Venäjän markkinoiden erityistarpeista”, Rodionov lisää.

Jaa tämä sivu

Ammattilainen pysy ajan tasalla!

Tilaa uutiskirjeemme ja saat ajankohtaista tietoa
alan uusimmista ratkaisuista, tuotteista ja palveluista.

Kyllä, tilaan uutiset!

Bonsky