Tutkimus: Suomalaisissa kodeissa tuoksuu sitrus – hajusteettomuuden trendi nousussa

Suomalainen hygienia- ja puhtausratkaisujen toimittaja KiiltoClean on kartoittanut kuluttajien toiveita puhdistusaineiden tuoksuista. KiiltoCleanin tekemän tuoksukyselyn mukaan suomalaiset suosivat kodin puhdistusaineissa sitrustuoksuja. Sitruksisen tuoksun mainitsee suosikikseen selkeästi suurin osa kyselyn vastaajista. Sitrustuoksut jättivät suosiossa taakseen niin kukkaiset, metsäiset kuin merellisetkin tuoksut. 

Kyselyn tulos ei tullut KiiltoCleanille yllätyksenä, sillä sitrustuoksujen suosio näkyy myös Kiillon kodinpuhdistustuotteiden myynnissä. ”Kiillolla on markkinoilla useita sitruksen tuoksuisia puhdistusaineita ja ne menestyvät hyvin”, kertoo Kiillon kodinpuhdistusaineiden tuotepäällikkö Janika Niskanen.

Niskasen mukaan suomalaisten tuoksumieltymykset eroavat Keski-, Etelä- ja Itä-Euroopan mieltymyksistä muun muassa siinä, että Suomessa suositaan selkeästi miedompia tuoksuja. Suomalaiset karttavat puhdistusainevalinnoissaan pistäviä ja voimakkaasti esanssisia tuoksuja.

Kuluttajille tehdyllä tuoksukyselyllä KiiltoClean etsii lisätietoa tuotekehityksensä tueksi. ”Halusimme kyselyllä kartoittaa kuluttajien mielipiteitä eri tuoksuista, sillä valmistamme tuotteita juuri suomalaisiin koteihin. Tulemme käyttämään kyselyn tuloksia osana tuotekehitystämme. Meille on tärkeää valmistaa tuotteita joita kotimaiset kuluttajat haluavat”, Niskanen sanoo. Kiilto tuoksukyselyyn osallistui 929 vastaajaa.

Hajusteettomien tuotteiden kysyntä on kasvanut

Vaikka tuoksut kiinnostavatkin, Suomessa on havaittavissa myös kasvava trendi hajusteettomien tuotteiden kysynnässä. Niskasen mukaan hajusteettomuustrendi on siirtymässä kosmetiikasta myös siivoustuotteisiin. Peräti kahdeksan prosenttia Kiillon tuoksukyselyn vastaajista ilmoitti suosivansa täysin hajusteettomia siivousaineita. Niskanen toivookin uusien asiakkaiden löytävän hajusteettomuus-trendin myötä Kiillon Airi-puhdistusainesarjan. 

Hajusteeton Kiilto Airi on vuonna 2005 markkinoille tuotu ensimmäinen Allergiatunnuksen käyttöoikeuden saanut kodinpuhdistusainesarja. Tuotteet Airi-sarjaan valittiin tuolloin Allergia- ja Astmaliiton toiveiden perusteella ja sarja on siitä lähtien kasvanut uusilla yhteistyössä Allergia- ja Astmaliiton kanssa kehitetyillä tuotteilla.