Tulevaisuus motivoi Kiiltoa vastuullisuuteen

Kiilto Oy osallistui jälleen vuonna 2015 FIBSin yritysvastuututkimukseen. Tutkimus on lajissaan Suomen laajin ja sen tavoitteena on koota vuosittain kattava kokonaiskuva suomalaisyritysten vastuullisuustoiminnasta sekä sen tavoitteista, hyödyistä ja haasteista.

– On ilahduttavaa huomata, että yhteiskuntavastuu merkitsee yrityksille nykyisin muutakin kuin ympäristövastuuta, FIBSin toiminnanjohtaja Mikko Routti toteaa tutkimuksen tuloksista. Julkinen keskustelu on nostanut viime aikoina esiin oikeudenmukaisuuteen ja työelämäkäytäntöihin liittyviä vastuullisuusteemoja ja niiden merkitys on samalla kasvanut myös yritysten vastuullisuustoiminnassa.

 

Maineen rakentaminen nurinkurinen kannustin yrityksen vastuullisuustoimintaan

FIBSin tutkimuksessa yleisin syy yritysten panostuksiin vastuullisuusasioissa oli maineen rakentaminen. Onko vastuullisuus aitoa ja läpinäkyvää silloin, jos sen ensisijainen tehtävä on rakentaa yrityksen mainetta? Maine kyllä seuraa vastuullista toimintaa, jos siitä viestitään avoimesti ja aktiivisesti.

Kiillossa vastuullisuus on liiketoiminnan lähtökohta. Vastuullisuus on integroitu kaikkeen yrityksen toimintaan. Koska tulevaisuuden toimintaedellytykset turvataan toimimalla vastuullisesti nykyhetkessä, vastuullisuudelle on asetettu selkeitä laadullisia ja määrällisiä tavoitteita ja toiminnalle on laadittu eettinen ohjeistus.

Vastuullisuuteen tarvitaan sitoutumista, suunnittelua ja konkreettisia tekoja. Vastuun pakoileminen on lyhytnäköistä liiketoimintaa: siten ei voida uskottavasti visioida toimintaa kauas tulevaisuuteen.

 

Vastuullisuudesta on hyötyä

Kiilto pyrkii jatkuvasti kehittämään tuotteitaan ja toimintaansa ympäristöä, sidosryhmiään ja yhteiskuntaa hyödyttävällä tavalla. Yhteisenä pyrkimyksenä on löytää koko ajan uusia, kestäviä toimintatapoja. Vastuullisuuden kehittäminen vie samalla koko yritystoimintaa eteenpäin.

Luotettava ja vastuullinen yritys pystyy sitoutumaan pitkäaikaisiin kumppanuuksiin niin työntekijöidensä, asiakkaidensa kuin muidenkin sidosryhmiensä kanssa. Tällainen yritys on kestävä ja vetovoimainen kumppani.