KiiltoClean Oy hakee kuluttajaliiketoimintaan myyntiedustajaa pääkaupunkiseudulle

KiiltoClean Oy on osa Kiilto Family -konsernia. Työllistämme yhteensä noin 800 henkilöä, joiden hyvinvointi on meille tärkeää. Perheyrityksemme toimintakulttuuri on syntynyt vahvasta suomalaisesta osaamisesta ja henkilöstön arvostamisesta. Jatkuvat kehittämishankkeet luovat innostavia kasvumahdollisuuksia yhtiömme sisällä.

Meille asiakas on kuningas. Tarjoamme korkealaatuisia puhtaus- ja hygieniaratkaisuja niin kuluttajille kuin ammattisiivouksen, terveydenhuollon, ravitsemispalveluiden ja teollisuuden tarpeisiin. Luomme hyvinvointia puhtaudesta vastuullisesti ihmiset ja ympäristö huomioiden. Toimimme ja kasvamme kansainvälisesti Itämeren ympärillä yhteensä noin 250 miljoonan asukkaan markkina-alueella.

KiiltoClean hakee nyt pääkaupunkiseudulle

MYYNTIEDUSTAJAA

Tehtävässä vastaat kuluttajabrändien näkyvyyden ja saatavuuden kasvattamisesta Etelä-Suomen myyntialueen päivittäistavarakaupoissa. Keskeinen tavoitteesi on kasvattaa kuluttajatuotteiden myyntiä, myymälänäkyvyyttä, markkinaosuutta ja kannattavuutta omalla myyntialueellasi. Kampanjoiden ylösnostot, esillepanoista huolehtiminen sekä erilaiset menekinedistämistyöt kuuluvat myös olennaisesti päivittäiseen tekemiseen. Yhteistyötahoina ovat päivittäistavarakauppojen kauppiaat sekä osastovastaavat.

Työ on liikkuvaa ja edellyttää joustavuutta sekä jatkuvaluonteista matkustusvalmiutta, joten tehtävässä menestymisen ehdoton edellytys on paljon liikkumista sisältävän itsenäisen työn sovittaminen omaan elämäntilanteeseen.

Tehtävässä menestymisessä auttaa:

  • Kaupallinen koulutus (esim. tradenomi)
  • Aikaisempi kokemus vastaavista työtehtävistä tai myymälätyöskentelystä. Voit myös olla urasi alussa, sillä tärkeintä on reipas asenne, luontainen myynninnälkä ja palava halu aktiiviseen työskentelyyn asiakasrajapinnassa.
  • Kyky ratkaista ongelmia ja sietää aikapainetta
  • Kehittymishaluinen ja kunnianhimoinen asenne
  • Suunnitelmallinen ja aikaansaava työskentelytapa
  • ”Asiakas on kuningas” -asenne
  • Digitaalisten palveluiden ja ratkaisuiden ymmärrys ja käyttövalmius
  • Office-ohjelmien sujuva käyttö

KiiltoClean tarjoaa dynaamisen, kasvuhakuisen ja kehittyvän työympäristön sekä hyvän perehdytyksen tehtävään ja tuotteisiin. Tehtävään sisältyy vapaa autoetu.

Lisätietoa tehtävästä antaa 14.2.2018 klo 14-16 avainasiakaspäällikkö Antero Kivioja, puh. 045 878 2400.

Lähetä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen viimeistään 18.2.2018 osoitteessa www.kiiltoclean.com/careers.