Kiilto hakee myyntipäällikköä rakentamisen liiketoimintaan

Kiilto työllistää yhteensä noin 800 henkilöä, joiden hyvinvointi on meille tärkeää. Perheyrityksenä toimintakulttuurimme on syntynyt vahvasta suomalaisesta osaamisesta ja henkilöstön arvostamisesta. Jatkuvat kehittämishankkeet luovat innostavia kasvumahdollisuuksia yhtiömme sisällä. Meille asiakas on kuningas. Rakennamme kestävää tulevaisuutta vastuullisesti ihmiset ja ympäristö huomioiden. Toimimme ja kasvamme kansainvälisesti yhdeksässä maassa Itämeren ympärillä yhteensä noin 250 miljoonan asukkaan markkina-alueella.

Yhtenä neljästä liiketoiminta-alueestamme tarjoamme kemiallisia kiinnitys- ja rakenneratkaisuja rakentamisen ammattilaisille. Kasvustrategiamme mukaisesti olemme rakentamassa täysin uutta pumpattavien sementtipohjaisten lattiatasoitteiden myynti- ja asennuskonseptia rakennusliike- ja urakoitsija-asiakkaillemme Suomessa. Haemme uuteen tehtävään rakentamisen liiketoimintaan

MYYNTIPÄÄLLIKKÖÄ

Luot tehtävässä itsenäisellä ja aktiivisella otteella yhteistyöverkoston sekä etsit jo olemassa olevien, vahvojen asiakassuhteiden lisäksi uusia asiakkaita kotimaan markkinoilta. Vastaat asiakassegmenttisi myynnistä, hallinnoit palvelusalkkua ja tuotat tarvittavaa tietoa tuote- ja ratkaisukonseptin kehittämiseksi yhdessä muun organisaation kanssa. Tärkein tehtäväsi on ymmärtää rakentamisen asiakkaiden liiketoimintaa ja tarjota heille sujuvaa kokonaisratkaisua. Teet yhteistyötä urakoitsijoiden, rakennusliikkeiden ja Kiillon tuotekehityksen, tuotannon, logistiikan ja myynnin kanssa. Lähitulevaisuudessa vastuullasi on oman tiimin rakentaminen.

Tarjoamme sinulle kiinteän kuukausipalkan ja vapaan autoedun. Raportoit tehtävässä rakentamisen liiketoimintajohtajalle. Toimipisteesi sijaitsee Tampereella tai pääkaupunkiseudulla ja työ edellyttää säännöllistä matkustamista pääasiassa kotimaassa.

Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää:

  • vankkaa rakennusalan ja rakennustyömaan prosessien tuntemusta
  • kykyä käynnistää uutta liiketoimintaa yhteistyöverkostoa ja tuote-ja ratkaisukonseptia kehittämällä
  • itsenäistä työotetta ja start-up -henkeä
  • kykyä hallita ja johtaa projekteja
  • vahvaa näyttöä menestyksekkäästä ja itsenäisestä asiakaspalvelu- / myyntityöstä
  • vähintään AMK-tasoista teknistä tai kaupallista tutkintoa
  • erinomaisia vuorovaikutus- ja johtamistaitoja
  • sekä kirjallista, että suullista suomen ja englannin kielen taitoa, ruotsin kielen osaaminen lasketaan merkittäväksi eduksi

Kiilto tarjoaa sinulle dynaamisen, kasvuhakuisen ja kehittyvän työympäristön sekä hyvän perehdytyksen tehtävään ja tuotteisiin.

Lisätietoa tehtävästä antaa 12.9. klo 8-10 ja 18.9. klo 9.30-10.30 toimitusjohtaja Anssi Asikainen (puh. 040 702 2504). Lähetä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen viimeistään 23.9.2018 osoitteessa www.kiilto.com/careers.

Käsittelemme kaikki tehtävää koskevat yhteydenotot ehdottoman luottamuksellisesti. Hakuajan jälkeen lähetämme osalle hakijoista videohaastattelukysymyksiä. Lisäksi pyydämme hakijoita varaamaan 9.10.2018 mahdollista työhaastattelua varten.