Kiilto Family uuden taideteoksen tukijana Lempäälässä

Lempäälän Sääksjärven kiertoliittymää elävöitetään taideteoksella, joka valmistuu loppukesän ja syksyn aikana.

Lempäälän Sääksjärven liikenneympyrää elävöitetään taideteoksella Kiilto Family Oy:n ja Lempäälän kunnan yhteistyön myötä. Teoksen perustusten rakentamisesta ympyrään vastaa kunta, joka on aloittanut pohjatyöt maanantaina.

”Taiteen tukeminen on jo pitkään ollut luonteva osa Kiillon toimintaa. Esimerkiksi viime syksynä järjestimme yhdessä Kuvataideakatemian kanssa taidekilpailun, josta päätyi lopulta 15 teosta Kiillon toimipisteisiin eri puolille Eurooppaa. Lempäälän toimipisteessäkin taidetta on näkyvästi esillä”, kertoo Kiilto Family Oy:n liiketoiminnan kehitysjohtaja Ville Solja.

Nyt toteutuvan taideyhteistyön myötä taidetta haluttiin tuoda Lempäälässä esille myös Kiillon porttien ulkopuolelle. Yhteistyöhön mukaan taiteilijana lähti kuvanveistäjä Villu Jaanisoo. ”Taideyhteistyön idea on kytenyt kunnan ja Jaanisoon kanssa käytyjen keskustelujen myötä jo pitkään, ja on hienoa, että tässä on päästy nyt toteutusvaiheeseen”, Solja toteaa.

Taideteoksessa käytetään kierrätysmateriaaleja, jotka tukevat teoksen taustatarinaa ja viestiä: ”Teoksen teemassa korostuvat vastuullisuus ja ympäristö, jotka ovat Kiillon toiminnassa tärkeitä arvoja”, Solja kiteyttää.