Hikeä ja hymyjä – Kiillon kaikkien aikojen taukojumppa

Kevätpäivä oli kauneimmillaan toukokuisena tiistaina, kun kiiltolaiset kokoontuivat Lempäälässä laasti- ja tasoitetehtaan pihamaalle Kiillon kaikkien aikojen suurimpaan taukojumppaan.

Kiilto Family -konsernissa järjestettiin 2.–10.5. hyötyliikuntakampanja, joka huipentui 10.5. vietettyyn valtakunnalliseen Unelmien liikuntapäivään. Osana kampanjaa Kiillossa päätettiin järjestää Kiillon kaikkien aikojen suurin taukojumppa. Kiiltolaisten äijäjumpasta ja kuntopiiristä tuttu ohjaaja Henna Suvanen sai porukan iloisella meiningillä ja rempseällä otteellaan hienosti mukaan jumppaamaan.

Tempauksella haluttiin muistuttaa taukojumpan ja työpäivän aikaisen aktiivisuuden tärkeydestä. Lyhytkin taukojumppa tai muutamat jumppaliikkeet työpäivän aikana ennaltaehkäisevät työrutiineissa toteutuvien yksipuolisten työasentojen aiheuttamia lihasjännityksiä ja lihasväsymystä. Taukoliikunta vaikuttaa positiivisesti myös työssään useita tunteja istuvien energiankulutukseen. Ja mikä parasta, taukoliikunta virkistää myös henkisesti, minkä seurauksena havainnointikyky, tarkkaavaisuus ja vireystila paranevat.

– Taukojumppa oli kerrassaan loistavasti toteutettu. Oikein ihana piristys päivärutiineihin, jumppaajat kuvasivat tuoreeltaan fiiliksiään.