Nimityksiä Kiilto Oy:ssä

KTM Anssi Asikainen on nimitetty Kiilto Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi ja TkT Mikko Viljanmaa varatoimitusjohtajaksi nykyisen toimitusjohtajan FT, dos. Antti OK Niemisen jäädessä eläkkeelle syksyn 2015 aikana.

Kiilto Oy:n toimitusjohtajaksi 1.10.2015 alkaen on nimitetty KTM Anssi Asikainen. Hän toimii myös kaikkien Kiilto Oy:n kansainvälisten tytäryhtiöiden hallitusten puheenjohtajana. Asikainen on työskennellyt Kiilto Oy:ssä vuodesta 1998. 1.7.2015 alkaen hän on toiminut Kiilto Oy:n rakennustarvikeosaston johtajana ja sitä ennen 2,5 vuotta Kiilto Oy:n Ruotsin tytäryhtiön Kiilto Ab:n toimitusjohtajana.

Kiilto Oy:n varatoimitusjohtajaksi 1.10.2015 alkaen on nimitetty TkT Mikko Viljanmaa. Hän on työskennellyt Kiilto Oy:ssä vuodesta 1995, viimeksi teknologiajohtajana. Viljanmaan vastuualueet – tuotanto ja logistiikka, tutkimus ja kehitys, ostotoiminnot sekä valimoasiakkuudet – säilyvät ennallaan. Viljanmaa on myös Kiilto Oy:n ympäristö- ja turvallisuusvastaava.

Kiilto Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2008 toiminut, yhtiön palveluksessa vuonna 1983 aloittanut FT, dos. Antti OK Nieminen jää eläkkeelle loppuvuoden 2015 aikana.