Levypinta sai liiman kovaan käyttöön

Levypinta Finlandin tuotteet on tehty kestämään kovaa kulutusta. Kiilto toimittaa tuotteeseen sopivan liiman suoraan tehtaalta.

”Kiilto on ollut mukana ensimmäisestä levystämme alkaen, yhteistyö toimii nyt ja varmasti myös jatkossa. Liimatoimittajia on kyllä markkinoilla runsaasti, mutta me halusimme suosia kotimaisuutta ja toimitusvarmuutta”, kertoo oululaisen Levypinta Finland Oy:n toimitusjohtaja Juha Uusitalo.

Vuonna 2013 perustetun Levypinnan tuotteita tarvitaan siellä, missä vaaditaan kovaa kulutusta kestävää pintaa. Yhtiö valmistaa laminaattipintaisia kalustelevyjä erikoiskalusteteollisuuteen eli hotellien, koulujen, sairaaloiden, päiväkotien ja muiden julkisten tilojen kalustevalmistajille sekä laivanrakennusteollisuuteen.

Levypinta käyttää tuotteidensa pohjana kotimaisten Koskisen Oy:n sekä Formican levyjä. Tuotteissa käytetään runkona lastu- tai MDF-levyä tai koivuvaneria, joka pinnoitetaan laminaatilla.

Tuote juuri oikeaan paikkaan

Levypinnan kahdella pinnoituslinjalla käytetään laminaatin liimaamiseen Kiillon Kestopress 3200 V -liimaa.

”Liima on kehitetty nimenomaan laminointiin ja viilutukseen. Sen vedenkesto ja sisäilmaluokitus ovat kohdallaan, ja liima sopii Levypinnan tuotantosykliin muun muassa avoimen ajan, puristusajan ja lämpötilan suhteen. Oikea tuote ja prosessi haettiin koeajon kautta”, kertoo Kiilto Oy:n Oulun seudun aluepäällikkö Timo Ahonen.

Prosessin täytyy toimia, sillä Levypinta käsittelee vuosittain satoja tuhansia neliöitä levyä. Tuotannon pääpaino on kotimaassa, ja kasvu on vakaata.

”Aloitimme vuonna 2013 yhden työntekijän kanssa, nyt yritys työllistää yhteensä 11 henkeä. Liikevaihto vuonna 2015 oli 3,3 miljoonaa euroa”, Uusitalo kertoo.

Yhteistyö oli helppo aloittaa, koska Ahonen tunsi Levypinnan avainhenkilöt jo entuudestaan lähes 20 vuoden ajalta.

Sujuvat ja ketterät prosessit

Tuotanto pyörii 52 viikkoa vuodessa, ja Kiilto toimittaa Levypinnalle joka viikko 1–2 tuhannen kilon konttia liimaa.

”Liimaa ei varastoida, vaan se on aina tuoretta tavaraa. Toimitukset tulevat Ouluun suoraan Lempäälän tehtaalta. Asiakas tekee tilaukset itse suoraan Kiillon tilauskeskukseen, joten prosessi on siltä osin nopea ja helppo ilman välikäsiä”, kertoo Ahonen.

Yhteistyö on hioutunut nopeasti sujuvaksi ja joustavaksi.

”Tarpeen mukaan tavataan, mutta kun homma toimii, asiaa ei juuri ole”, nauraa Uusitalo.

Mutta jos tarve vaatii, puheyhteys on mutkaton ja Kiillon myyntikonttori on vain kilometrin päässä.

Se, että meillä on kotimainen toimittaja, jolla on hyvä tuotekehitys laboratorioineen, on hyvä asia. Kun tutkitaan tiettyjä juttuja, on hyvä että kumppani löytyy läheltä.

Kestopress 3200 V

  • Kiillon Kestopress 3200 V on PVAc-liima, joka täyttää D3-vedenkestovaatimukset ja laivateollisuuden IMO Part 5 -paloluokituksen. Lisäksi liimalla on M1-sisäilmaluokitus.
  • Kestopress 3200 V sopii hyvin nopeatahtiseen puristukseen varsinkin lämpöprässillä, laminoinnissa ja viilutuksessa.

www.levypinta.fi


Kuvat: Timo Heikkala


Jaa tämä sivu